Tunteeton - tunteet on! Blogi osa 19
Tam 2. 2010 7115av
Alla oleva teksti voi vaikuttaa “opetukselta”, mutta sallinette sen. Itse koen juuri tunteiden olevan se kohta, johon raja-aitaa miesten naisten välillä yleisimmin asetetaan.
Vähän tunteista
Varsinkin avioparityön piirissä hoetaan hokemasta päästyäkin etteivät miehet osaa eikä uskalla puhua ja ilmaista tunteita ja että tämä johtuu sukupuolten erilaisuudesta. Usein, jopa sanotaan jonkun miehen olevan suorastaan , - tunteeton. Väitän, että ei ole tunteetonta ihmistä, - on vain ihmisiä, joilla ei ole kosketusta omiin tunteisiinsa. Varsinkin ikääntyessämme, minun mielestäni, miehet aivan yleisesti ovat herkempiä kuin naiset. Myös nuorempana kun seuraa ihmisten ratkaisuja, asioiden, hankintojen yms. miesten päätösten takana on tunne. (Pätemisen, näyttämisen, esim. auton yms. kalliiden hankintojen motiivi on useimmiten tunne.) Avioparityön myötä tapaamiemme satojen ihmisten perusteella voi kyllä tehdä tulkinnan, jonka mukaan naiset usein puhuvat asioista ja tapahtumista, joihin liittyy tunteita.
Siis kaikki ihmiset ilmaisevat tunteitaan jollakin tavoin. Käyttäytymisellään tai muilla ei-sanallisilla keinoilla. Usein kuitenkin tietämättä, mikä itseä vaivaa, mikä tunne on oman käyttäytymisen takana, on vain epämääräinen olo. Lähetämme toisillemme ja luemme toisistamme näitä epämääräisiä – ei sanallisia viestejä, joiden oikeellisuus jää kuitenkin vaille sanallista täsmennystä. Nimenomaan tunneviestintä jää valitettavasti monella avioparilla tämän elekielen varaan. Mitä siitä seuraa? Ainakin paljon vääriä tulkintoja ja johtopäätöksiä. ”Kun minä luulin, että sinä…” (tietenkin joskus oikeitakin) Jos, ja kun, tunteiden sanallinen viestintä on vaikeaa, sanaton kieli voi saada kohtuuttoman osuuden. Siitä ei hyvää seuraa. Koska sanaton viesti on sisäisen, todellisen tilamme, siis tunteen viestintää, se edellyttää, että sanat ovat sen kanssa yhteneväiset. Mikäli nämä ovat ristiriidassa, emme usko sanoja, vaan sitä mitä puhujan olemus viestittää.
Tunneviestinnässä on ainakin kolme eri vaihetta: tunnistaminen – nimeäminen – ilmaiseminen.
Tunnistaminen.
Vaikeudet viestinnässä alkaa monella jo tästä. Kuten totesin, ei ole kosketusta omiin tunteisiin. On olemassa tunteita, jotka syntyvät tässä ja nyt ja joiden aiheuttaja on helposti löydettävissä ja tunnistaminen suhteellisen helppoa. Tosin usein esim. pelon takana voi olla jokin kauempana elämässä oleva tapahtuma. Pari esimerkkiä. Olin lienee 5-6 vuotias kun syntymäkotiani vastapäätä oleva talo, n. 50-60 metrin päässä, syttyi palamaan ja paloi siinä silmiemme edessä. En muista kuinka sitä sammutettiin, mutta muistan sen kauhun ja pelon mikä tapahtumaan liittyi. Niin, tulipaloon itsessään, kuin raunioihin ja niistä leviävään sammutettuun paloon liittyvään hajuun. Edelleenkin, vuosikymmenien jälkeen, nuo lähes samat tunteet nousevat ahdistavasti tietoisuuteen, kun kuulen paloauton äänen tai näen palavan rakennuksen. Onnekseni nämä eivät liity tuleen sinänsä, esim. nuotioon, vaan hallitsemattomaan tuleen. On minun elämäni hienompia hetkiäni kun saan istua nuotiolla, keittää kahvia ja syödä eväitä.
A-klinikalla työskennellessäni tällaiset pelon tunteet tulivat hyvin usein esille asiakkaiden kanssa keskusteltaessa. Näitä kutsutaan tunteen siirroksi, transferenssiksi.
Minun asiakkaissani oli eräs mies, jonka elämä tuntui menevän alamäkeen, kaikista toimistamme huolimatta. Työkyky alkoi olla hyvin kyseenalainen, vaikka ikä oli vielä alle 50 vuotta. Mietimme, että hän on sellainen kaveri, jonka kohdalla meidän tulisi auttaa häntä eläkkeelle siirtymisessä. Näin päätimme ja lääkärimme oli tarkoitus laittaa prosessi alkuun. Kaveri meni lääkärin vastaanotolle. Hetkisen siellä oltuaan lääkäri soitti työhuoneeseeni ja sanoi; ”Arto tule pian tänne, nyt tapahtuu jotain kummallista” No, menin sinne ja kaveri oli aivan sekaisin, ei sentään psykoosissa, mutta melkein. Siksi emme yrittäneetkään mitään kummallisempaa, vaan kutsuin hänet omaan huoneeseeni. Pikku hiljaa hän rauhoittui ja tilanne oli hallinnassa. Melko pian tämän jälkeen tapasimme uudelleen ja halusin selvittää asiaa. Olin nimittäin muistanut erään aikaisemman keskustelumme, jossa hän kertoi lapsuuden kokemuksiaan. Hän kertoi isänsä olleen, juoppohullu, joka aiheutti kauhistuttavia tilanteita koko perheelle. Kerran isä oli tullut jälleen humalassa kotiin, jossa vain lapset olivat paikalla. Isä seisoi ovella kirves kädessään ja katseli kauhistuneita lapsiaan ja oli huutanut ”joka ensin itkee, sen minä tapan”. - Tämä kaveri oli ensin itkenyt. Tämä hänen kertomuksensa muistui mieleeni ja kysyinkin sitten: ”minkä näköinen isäsi oli?” Isä oli ollut hyvin tumma ja hänellä oli myös ollut tumma parta. Nyt varmaan arvaattekin loput! Lääkärimme oli myös tumma, mustapartainen mies. Hänen kohtaamisensa palautti kaverin mieleen kauhun, joka liittyi isään – joka ensin itkee, sen minä tapan. Tästä keskustelimme hänen kanssaan ja pikkuhiljaa hän alkoi ymmärtää sen että
pelon lähde on eri asia kuin tämän päivän todellisuus. Lääkäri ei ole isä, eikä häntä tapa. Kaveri pääsi tap
ahtuman yli ja eläkeasiakin lääkärimme kanssa eteni ja he tapasivat vielä monia kertoja.
Kun tunteiden ”juurille” ei päästä, tilalle voi tulla korvaavia, toissijaisia tunteita. Tällaisia voisi olla esim. masennus, ahdistus, epämääräiset pelot, estot ym. Psykosomaattista sairastumista voisi pitää tämän seurauksena. Se on sisäämme kerääntyneen/neiden tunteiden sairautena ilmenevä muoto. Psyykkisten syiden vaikutus monien sairauksien syntymiseen on vielä melko tutkimaton alue. Psykosomaattista sairastumista on joku joskus kuvannut; ” Aivot luulee, että ruumis kuolee, kun ihminen ei välitä sen viesteistä” Masennus, joka on tunne, on hyvä esimerkki tällaisesta korvaavasta, toissijaisesta tunteesta. Masennus on meillä siksi, että se estää sen alla olevan tunteen nousemasta pintaan. Kuvassa oleva ”jäävuori” kuvaa hyvin tätä mekanismia. Piirtämällä oman jäävuoresi voit ehkä jäljittää todellisen tunteesi, tunnistaa ja nimetä sen.
Tunteiden tunnistamista voi myös helpottaa, kun alat tarkkailla miten reagoit. Reaktiosi paljastaa tunteesi ja tulkintasi jostakin, tunteesi auttaa sinua ymmärtämään, miksi reagoit. Sekä samalla arvioimaan oliko tulkintasi oikea vai väärä ja myös tunteesi ja reaktiosi voivat tulla uuteen valoon. Myös odotustesi ja todellisuuden välinen ristiriita paljastaa tunteesi. Eli tunteesi voi kertoa sinulle odotuksistasi, niin pettymyksistä kuin toivotun täyttymisestä.
Nimeäminen:
Avioliittoleireillä annamme usein ihmisille tehtävän kirjoittaa paperille tunnesanoja. Monet kokevat sen hyvin vaikeaksi. Sanoja ei tunnu löytyvän, varsinkaan myönteisiä tunteita kuvaavia ilmaisuja. Ei ole tunteiden sanoja. Sen lisäksi ettei ole kosketusta niihin, niitä ei ole opittu. Perustunteita lienee vain kaksi, - mielihyvä ja mielipaha. Nämä tunnistamme jo vastasyntyneinä. Valitettavasti joskus näyttää, että monen aikuisen tunnesanojen valikoima ei ole tämän laajempi. Tuntuu vain kurjalta tai sitten ei. Tunnesanoja voi opetella, voi kysellä itseltään: Onko tunteilla nimiä? Mikä on tunteeni nimi? yms.
Ilmaiseminen:
Tunteiden ilmaisemisessa on hyvin ratkaiseva osuus sillä minkälaisen mallin olemme lapsuudessamme saaneet. Sieltä tulevat mm. seuraavat asenteet: ei ole sopivaa puhua tunteista ,- on itsekästä puhua tunteista ,- pitää pyrkiä hillitsemään itsensä ,- miehet ei puhu tunteista jne. Nämä asenteet on monella ihmisellä, varsinkin miehellä ohjenuoranaan elämän kanssakäymisissä. Kuitenkaan niiden tavoite ei toteudu oikeastaan kenenkään kohdalla. Ilmaisemme joka tapauksessa tunteemme sanattomilla viesteillä tai käyttäytymisen muutoksilla. Todellisia ”pokerinaamoja” ei monia löydy. Tunteiden ilmaisua hillitsee myös pelko, jos ilmaisen tunteitani, eli omia sydänääniäni, voin joutua uhatuksi, olen paljaana – haavoitettavissa. Tai tunteeni torjutaan tai mitätöidään. Tehokkain tapa eliminoida esim. puolison tunteiden ilmaisu, on niiden mitätöinti ja torjunta. ” …iso mies, eihän nyt kukaan tuolla lailla”
Myös itse ikään kuin moralisoimme omat tunteemme, ei ole oikein tuntea näin, se on väärin. Tähän on pakko sanoa, etteivät tunteet ole oikeita tai vääriä! Ne vain on. Tunteen seurauksena saatamme tehdä vääriä tekoja, mutta se onkin jo toinen asia. Avioliitossa puolisot ovat avainhenkilöitä, onnistuuko tunteiden ilmaisu vai ei. Meidän jokaisen käyttäytymisessä ja suhtautumisessa toisiimme on tekijöitä, jotka joko helpottavat tai vaikeuttavat kykyämme ilmaista tunteita. Kehottaisinkin meitä kaikkia rohkaistumaan seuraavan kysymyksen tekoon puolisollemme: Mikä minussa tai käyttäytymisessäni saa aikaan sen, että se vaikeuttaa (tai pelkäät) ilmaista tunteitasi tai tarpeitasi? Tai voit antaa itse puolisollesi tärkeän informaation, täydentämällä seuraavaa lausetta: Minun on helpompi puhua, kun sinä… Tässä esille tuomani näkökulmat ovat yleispäteviä ja koskevat niin miestä kuin naistakin. Jos ne ovat vaikeita jollekin miehelle, se ei mielestäni missään tapauksessa johdu siitä, että hän syntynyt mieheksi. Kuten näiden sivujen myötä jo ehkä olet huomannutkin, - ennemminkin se johtuu siitä etteivät ne kuulu miehen rooliin.
Siunattuja uuden vuoden päiviä elämääsi!
Arto
Seuraava osa viimeistään 18.1.2010 jatkanen vielä pari jaksoa, avioparityön aiheilla.
Yllä oleva kuva on otettu syntymäkotini portailla muutama vuosi sitten. Olin käynyt aikaisemmin ko paikalla yli 50 vuotta sitten. Tekstissä mainittu palanut talo oli tässä vastapäätä.
Hei Arto,
tekee mieli kommentoida kirjoituksiasi: ne ovat niin hyviä ja ymmärrettävällä kielellä kirjoitettuja. Uskon että monet muutkin lukevat kirjoituksesi vaikka eivät kommentoikaan niitä (ja tiedän että monista tuntuu nololta antaa esim. sellainen lyhyt kommentti että: ihan hyvä kirjoitus”, vaikka haluaisikin).
Mutta - kommenttini kirjoitukseesi:
usein sanotaan että naiset ovat tunteellisempia kuin miehet. Perinteisesti ajatellaan että tunteet hallitsevat naisia enemmän kuin miehiä. Naiset toimivat “tunteen vallassa”. Tunteen vallassa toimimien on ailahtelevaisuutta ja impulsiivisuutta, toimintaa ja elämää jota ei ohjaa järkevä, asioita eri puolilta tarkasteleva ja vastuullinen harkinta, vaan sen sijaan mieleen kohoavat yllykkeet, ärsykkeet, mielikuvat jne. Tunteet voivat heitellä ihmistä tänään yhteen suuntaan ja huomenna toiseen suuntaan. Tunteen vallassa toimiminen on siinä mielessä “ruumiillista” että hormonit liitetään tunteellisuuteen. Naisten väitettyä, miehiä suurempaa tunteellisuutta onkin selitetty naisten hormoneilla. Naisten kuukautiskierto ja siihen liittyvät hormonaaliset muutokset on nähty selityksenä naisten ailahtelevaisuudelle.
Sanomalehtiä lukiessa ja TV:tä katsoessa ei voi kuitenkaan välttyä siltä ajatukselta että miehilläkin on tunteet. Tiedotusvälineisiin päätyvistä impulsiivisista väkivallanteoista, pahoinpitelyistä ja tappeluista suurin osa on miesten tekemiä. Perinteisen maskuliinisen käyttäytymisen menyystä löytyy erilaisia itsetehostuksen muotoja, uhittelua, kilpailua, machoilua, miesten keskinäisiä kukkotappeluita, erilaista aggressiivisuutta. Miehet kaahaavat autoilla ja muilla vempeleillä ja joutuvat onnettomuuksiin, joissa he loukkaavat sekä itseään ja viattomia sivullisia. Onko näiden käyttäytymisen muotojen takana harkitseva ja eri vaihtoehtoja punnitseva rationaalisuus - vai sittenkin tunteet?
On ilmiselvää että sekä miehillä että naisilla on tunteet. Lisäksi on selvää että sukupuolistereotypiat ja kulttuuriset normit ohjaavat miehiä ja naisia ilmaisemaan tunteitaan osin erilaisilla tavoilla. Monet tunteiden ilmaisemisen tavat ovat sallittuja toiselle sukupuolelle ja kiellettyjä toiselta. Suora aggressiivisuus on pitkälti edelleen kiellettyä naisilta, itkeminen ja heikkouden ilmaiseminen miehiltä. (tosin nuorten tyttöjen julkisuudessakin puitu viimeaikainen aggressivisuus antaa merkkejä siitä että kulttuuri on muutoksessa…)
Miksi sitten naisista puhutaan emotionaalisempina olentoina kuin miehistä - jos kummatkin sukupuolet ovat emotionaalisia?
Kyse lienee osaltaan siitä mistä olen joskus aikaisemminkin puhunut eli naisten oletetusta lapsenomaisuudesta ja “ruumiillisuudesta”. Lyhyesti: on ajateltu että mies kykenee hallitsemaan tunteitaan järkensä avulla paremmin kun nainen. Nainen on nähty olentona joka on lähempänä “luontoa” (ihmisen biologista ja anatomista, hormonaalista jne. aluetta) kuin mies. Perinteisesti on ajateltu että aikuinen ihminen kykenee hillitsemään tunteensa, ottamaan niihin välimatkaa järkensä ja harkintansa avulla. Aikuinen ihminen hallitsee ruumiinsa erilaisia ärsykkeitä ja impulsseja. Tunteen vallassa hilluminen ei ole nähty kypsänä aikuisuutena vaan se on liitetty lapsiin ja naisiin - olentoihin joiden ominaisuksiin kuuluu vähäisempi järkevyys, harkinta ja kriittisyys.
Arto puhui yllä tunteiden tunnistamisesta, nimeämistä jne. Arton esittelemät tunteiden tunnistaminen, nimeäminen jne. on rationaalista, järjellistä toimintaa jossa tunteita ei tukahduteta ja kielletä vaan niitä tarkastellaan ja analysoidaan. On hienoa että nykyään jo laajalti ajatellaan että järki ja tunne sijaitsevat samoissa yksilöissä, eikä siten että se on lohkottu eri sukupuolten kesken.
Ihmisen ei tarvitse tukahduttaa ja kieltää tunteitaan voidakseen ajatella olevansa pätevä ja järkevä. Tunteita ei tarvitse sijoittaa “alempiin” olentoihin, kuten naisiin, lapsiin tai vaikkapa afrikkalaisiin, kuten on myös ollut länsimaissa tapana. On tärkeää että sekä miehet että naiset ymmärtävät että heillä on tunteita. Tunteet antavat meille myös tärkeää tietoa omasta itsestämme. On myös hyvä muistaa että ahdistavatkaan tunteet eivät ole “kohtalo” (esim. traumaperäiset tunteet). Sekä miehet että naiset kykenevät tarkastelemaan ja analysoimaan tunteitaan ja näin esimerkiksi vapautumaan joistain itsepintaisista ahdistavista tunteista (vrt. Arton kirjoitus “jäävuorista”).