Sex vai gender…? Blogi osa 8
Elo 23. 2009 7115av
Dosentti Tuomo Jämsä toteaa, että sukupuolta pitää tarkastelle kahdella tasolla. Englannin kielessä on kaksi sukupuolta kuvaavaa sanaa, toinen on sex, joka tarkoittaa biologista sukupuolta ja itsekullakin se on mikä on. Toinen sana on gender se tarkoittaa sosiokulttuurista ja tämä sosiaalinen sukupuoli opitaan. Jämsän mukaan meidät kasvatetaan miesroolin mukaiseen/mukaisiin stereotypioihin. Jämsä jatkaa: ”…tämä kasvatus tapahtuu ”hyvässä uskossa”. Opettaja tai yhteiskunta eivät tiedä tekevänsä mitään vahinkoa… Keskeisintä tulisi olla ihmisyys. Naiseus ja mieheys tulevat vasta sen jälkeen”
On sanottu, saavuttaakseen merkittävän aseman, naisen on ylitettävä taidoillaan ja tiedoillaan mies kirkkaasti. Toisaalta naisten saavuttaessa hyviä asemia näyttää siltä kuin niiden tehtävien arvo hupenisi taivaan tuuliin. Sanotaan, että valta pakenee naista. Professori Kai Nyman on tutkinut mies- ja naiskirjailijoiden teoksia samoin kuin lukijoiden ja kriitikoiden suhtautumista niihin. Hän kertoo mm. ” …Tanskassa tehtiin tutkimus, jossa sama kirja luetutettiin kahdella mieskriitikolla. Toiselle kerrottiin, että kirjailija on mies, toiselle, että se on nainen. Tulos oli hämmästyttävä. Se, mitä ”mieskirjailijan” tekstissä ihailtiin, pidettiin ”naiskirjailijan” romaanissa huonona. Esim. nainen oli omalaatuinen, mies omaperäinen tai ”naiskirjailija”, ei pääse irti kuluneista aiheista ja ”mieskirjailija” käsittelee persoonallisesti tuttuja teemoja” Arvioituja kohtia oli kymmenkunta ja kaikissa toistui tämä asetelma.
Jo lapsena näyttää muodostuvan väheksyvä asenne ”tyttöjen puuhiin ja leikkeihin”. Mielestäni naisten kutsuminen ”tytöiksi” aikuisina naisina kuvaa sanojan väheksyvää asennetta heihin. ”Mitäs tytöt!” On monia ominaisuuksia, joita sanotaan olevan nimenomaan naisilla, ja että miehet näkevät niin. Eräs nainen radio-ohjelmassa totesi näin; miehet näkee naisen ailahtelevana ja epäluotettavana. Onko todella näin? Mielestäni ko väittämä ei pidä laisinkaan paikkansa ja tuskin kaikki miehetkään tätä allekirjoittaa.
Ainako vertailtavana?
Ole kuin mies! Aiemmin hieman sitä valotin, mutta onko jotakin, joka varmasti löytyy jokaisesta miehestä, on itselleni jäänyt avoimeksi. Ainakaan minun tietooni ei sellaista ole tullut. Paitsi se mitä on jalkojen välissä. Kun esitämme tällaisen vaatimuksen nuorelle, selvittämättä hänelle, mitä juuri minä itse sillä tarkoitan, kerromme tällä että hän ei ole sitä, - mies. Pojan päässä on ehkä muotoutumassa joku miehen malli esim. TV: n sankareiden yms. mukainen. Poika voi hyvinkin tulkita isän vaatimuksen – ole kuin mies – tarkoittavan juuri tämän sankarin kaltaista miestä. Yleensä kehoitukset: ole kuin… ovat hyvin vaarallisia, koska ne pakottavat vertailemaan ja usein tuottavat tuloksen, köykäiseksi havaittu.
Eräs naimisissa oleva nainen oli nähnyt unen, jonka hän kertoi miehelleen: Olin huutokaupassa, jossa myytiin miehiä. Jopas on mielenkiintoista mies sanoi ja kysyi: Minkälaisia miehiä siellä myytiin. Vaimo vastasi: Kaikenlaisia, oli suomalaisia ja ulkomaalaisia ,mm. entisiä ja nykyisiä filmitähtiä, Cary Cooper, Rock Hudson, Martti Suosalo, Kari Heiskanen, Tauno Palo ja paljon muita. Mihin hintoihin ne nousivat, mies kysyi? Korkeimmillaan kymmeniintuhansiin euroihin, vaimo vastasi Miehen kiinnostus heräsi: No, olinko minä siellä? Olit, vaimo vastasi. Mihin hintaan minut huudettiin, mies uteli? Höh, sinä ja sinunlaisesi myytiin tusinan nipuissa viisi euroa nippu. - Seuraava osa aikaisintaan 1.10 Rooli - totaalisesti hukassa!
Mikkelissä 23.8.-09
Arto Virén
Kuva yllä: Kirkonvarkauden silta Mikkelissä.
