Mikä pää? Blogi osa 13
Lok 10. 2009 7115av
Kiitos kaikille, jotka olette kommentoineet tekstejäni. Erityisesti haluan kiittää Saria. Tietäen hieman siitä, mitä näistä asioista ajattelet, kommenttisi ovat saman suuntaisia omieni kanssa. On helppo yhtyä niihin. Tässä ja tulevissa osissa aion ottaa myös kantaa HNMKY:n avioparityön edustamaan avioliitto- ja ihmis-käsitykseen. Jo työskennellessämme SAMASSA VENEESSÄ-avioparityön vetäjinä Kansan Raamattuseurassa, nämä näkemyserot olivat jatkuvasti esillä. Ne aiheuttivat selvän jakolinjan kristillisessä avioparityössä.
Menneellä viikolla saimme (Liisan kanssa) lyhyellä varoitusajalle aikaan tapaamisen RATAS- ihimisten kanssa. (Ratas – Kristillisen tasa-arvon puolesta ry) Ainakin itselleni tämän yhteisön tavoitteet ovat kannatettavia ja haluan niiden hyväksi toimia.
Mikä pää?
Edelleenkin puhutaan lähes luonnollisesti, että mies on perheen pää. Kun olen yrittänyt joskus tätä kyseenalaistaa niin usein on asetelmaa perusteltu sillä, ”ettei mikään yritys pärjää ilman ilman ehdotonta auktoriteettia omaavaa johtajaa” ja lisäperusteluna vielä ”täytyyhän jonkun kantaa vastuu” . Ensinnäkin perhe ei ole yritys ja että jaettu vastuu on myös täysin mahdollista ja siihen myös perheessä kannattaa pyrkiä. Huku kuin mies – luvussa puhun miehistä, jotka hukkuvat hiljaa ”kuin mies” kaikkien niiden odotusten ja vastuiden alla joita elämän myötä heille on kuormitettu.
Naisen alamaisuus mieheen nähden on seurausta tästä Paavalin tekstistä Ef. 5: 23. sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. (Huom. Kursiivilla on kirjoitettu lainaukset Raamatusta tai jostain muusta tekstistä.) Tätä tarkemmin lukiessa huomaa jälleen sen kuinka Raamatun teksti on otettu ”hyötykäyttöön” vain osittain. Mikäli meistä miehistä olisi ollut tai olisi edelleen tämän koko jakeen mukaiseen käyttäytymiseen vaimoamme kohtaan niin tuskin tämä ”pää ja alamaisuus” kysymys olisi näin hankala kun sen nyt näemme. Tässä em. Raamatunkohdassa sanotaan ”…niin kuin Kristus…” Kirjaimellisesti tulkittuna, mikäli haluan olla vaimoni ”pää”, minun käyttäytymiseni, - ajatusten, sanojen ja tekojen esikuvana tulisi olla, Kristus. Itselleni ainakin välitön ajatus on se, että on mahdotonta täyttää ehto ”…niin kuin Kristus”. Tätä mittaa en totisesti täytä. Jos olemme rehellisiä, näin varmaan useimmat koemme. Toisaalta sama Paavali sanoo samassa Efesolaiskirjeessä 5:21 ennen noita em. jakeita Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.
Kukaan mies ei minun mielestäni saa asettua vaimonsa pääksi ja vaatia alamaisuutta, vain sukupuolensa mukaan, - koska on mies. Mikäli näin tapahtuu se on puolison alistamista. Tosin ne tahot, jotka alamaisuutta pitävät eniten esillä ovat viime vuosina sitä ikään kuin vesittäneet ja vaikutelmaksi tulee toisaalta – toisaalta. Eli he sanovat, mies ei voi vaatia vaimoaan olemaan alamainen, mutta kuitenkin asemansa perusteella vaimo sitä on!? HNMKY:n aineistojen mukaan alamaisuus ei ole tottelemista = tehdä toisen tahto ilman ymmärtämistä ja omaa valintaa. ( Eräs vitsi kertoo mitä on mielipiteenvaihto esimiehen ja alaisen kesken. Se on sitä kun alainen menee oman mielipiteensä kanssa esimiehensä luokse, hän palaa sieltä esimiehen mielipiteen kanssa.) Alamaisuus = 100% perusvalinta – asenne ja asema, johon tahdon asettua, sekä kuuliaisuutta. Se on siis miehen johtajuutta, joka tarkoittaa mm. sitä, että mies on vastuussa Jumalalle vaimonsa teoista. Mutta vaikka mies ei voisikaan vaatia vaimoiltaan alamaisuutta niin johtajuus hänellä säilyy asemansa mukaan.
Edelleen ”namikan” aineistosta: Miehen johtajuus on rakkauden johtajuutta. Sen esikuva on Jeesuksen palveleva suhde opetuslapsiinsa ja seurakuntaansa. Miehen itsensä tulee olla alamainen auktoriteeteilleen. Hyvä johtaja kuuntelee ja pyrkii tekemään yksimielisiä päätöksiä puolisonsa kanssa. Tämä on miehen alamaisuutta. Siksi hän käyttää hyväksi vaimonsa lahjat ja tiedot… tunteet ja taipumukset heidän tehdessään yksimielisiä päätöksiä. Mutta mies on Jumalan edessä näistä päätöksistä vastuussa – aina Aadamista alkaen. Tässä on haastetta riittävästi. Vaikka edellä oleva on hyvin hengellinen ja Raamatun auktoriteetilla vahvistettu näkökulma, minun on vaikea hyväksyä, että Jumalan voisi edes voivan ajatella siten, että luodessaan kaksi omaa kuvaansa hän antaisi toiselle ylivallan toiseen nähden, ei, se ei sovi Hänen olemukseensa.
Ansaittu valta
Aiemmin käsittelin valtaa, joka perustuu asemaan. Sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, osaako ko ihminen käyttää sitä oikein ja oikeudenmukaisesti. Herättääkö se ”alamaisissa” myönteisiä vai kielteisiä reaktioita. Ns. kouluesimerkkinä tällaisesta kielteisiä tunteita herättäneestä johtajasta on Tuntemattomassa sotilaassa esiintyvä luutnantti Lammio. Häntä toteltiin ”pitkin hampain” ja kerran hän meinasi aikaansaada koko komppanian kieltäytymisen linjoille lähtöön. No, häntä toteltiin, koska hänellä oli käskyvalta ja myös rankaisuvalta. Samassa teoksessa on myös toinen luutnantti, Koskela nimeltään. Hänellä oli arvonsa perusteella samat valtaoikeudet kuin Lammiollakin, mutta hän ei käyttänyt niitä, mutta siitä huolimatta miehet tottelivat. He arvostivat ja kunnioittivat Koskelan tapaa toimia niin sotilaana, kuin esimiehenäkin. Hänen valtansa oli myös ansaittua, se oli ansaittu niiltä, jotka olivat sen vallan kohteita – siis alaisilta. Tosin asemaan perustuva valta, vaikka se olisi kuinka oikeudenmukaista ja alamaiset, jopa rakastaisivat vallankäyttäjää, kuten suomalaiset aikanaan Aleksanteri II, Venäjän vallan aikana, on hyvyydestään huolimatta aina ylhäältä alaspäin suuntautuvaa, - armollista vallankäyttöä. Se ei koskaan voi olla samanlaista kuin tasa-arvoisten kumppaneiden kanssakäyminen. Vuosien myötä, avioliittomme ja avioparityön myötä, on minulla vahvistunut käsitys, ettei ihmisten kesken saa olla läheistä suhdetta, joka rakentuu vallalle, joka käy toisen yli. Olen myös ajatellut etten ainakaan itse halua valtaa, jota en ole ansainnut. Tosin en ole varma haluanko valtaa missään muodossa. Avioliittoa ajatellen nimenomaan kristillisen avioliiton, - jos minkä, - tulee perustua tasavertaiseen kumppanuuteen.
Seuraava osa 26.10. mennessä, aiheena: Ihmisen puolikkaitako?
Siunattuja syyspäiviä sinulle!
Mikkeli 10.10.-09
Arto
Ps. Yllä kuva avioliittoleiriltä Orisbergin toimintakeskuksessa.
Hei!
On tärkeää, että miesten näkökulma tasa-arvokysymyksissä tulee esiin, koska tasa-arvo ei ole vain naisten asia. Mielestäni on myös tärkeää, että kristillisessä tasa-arvokeskustelussa suunnannäyttäjänä on Raamattu ja että sieltä osataan erottaa kulttuurisidonnaiset ja normatiiviset asiat toisistaan. Raamatunkin aikana yhteiskuntahierarkiat ja avioliittokäsitykset ovat muuttuneet. Emme enää hyväksy orjuutta, miesten moniavioisuus kiellettiin uudessa liitossa ja vanhan liiton pappeus, jossa valitut miehet toimivat välimiehinä Jumalan ja ihmisen välillä, purettiin tehtävänsä täyttäneenä.
Pää-sanaan on kirkkoisien aikaan liitetty myös johtaminen. Kreikan kielessä on kaksi päätä tarkoittavaa sanaa, “arkhee” ja “kefalee”. Näistä ensimmäinen tarkoittaa paitsi alkusyytä, myös ruhtinasta ja johtajaa (Kl. 1:18, Hp. 2:10). Jälkimmäinen tarkoittaa mm. alkupäätä ja fyysistä päätä. Jeesuksesta käytetään molempia sanoja UT:ssa, miehestä vain kefalee-sanaa (1 Kr. 11:3 ja Ef. 5:23). Kefalee-sanaan UT ei liitä johtajuutta. Ei tarvitse osata kreikkaa tämän huomatakseen.
Seurakunnan ja yksittäisen ihmisen suhdetta Jumalaan ja Jeesukseen tarkastellaan Raamatussa eri metaforien kautta: Isä-lapset, paimen-lampaat, kuningas-palvelijat, pää-ruumis, ylkä-morsian. Nämä vertaukset kuvaavat eri puolia meidän jumalasuhteestamme. Suhteeseen kuuluu myös kuuliaisuus ja omasta tahdosta luopuminen. Mutta tätä ei yhdistetä pää-ruumis-vertaukseen eikä morsiamen ja yljän suhteeseen. Aina, kun Kristuksesta puhutaan seurakunnan päänä (kefalee), siihen liittyy koossapitäminen, yhteenliittäminen, pelastaminen. Ei koskaan johtaminen. Jos pää-sanan keskeinen ominaisuus olisi johtaminen, kai se nyt edes kerran UT:ssa mainittaisiin. Pää-ruumis-metafora tarkoittaa yhteenkasvamista; missä Kristus on, siellä on seurakuntakin. Jeesus on asetettu kaiken yläpuolelle ja annettu seurakunnan pääksi (Ef.1:22). Missä silloin on seurakunta? Meidät on asetettu hänen kanssaan taivaallisiin (Ef. 2:6). Vanha käännös on näissä kohdissa uskollisempi alkutekstille.
Koska miehen ja vaimon tulee kasvaa yhteen kuten Kristuksen ja seurakunnan, lapset eivät kuulu “ruumiiseen”. He itsenäistyvät ja kasvavat ulos perheestä ja perustavat omansa. Siksi mies ei ole perheen pää. On kummallista, että tätä käsitettä viljellään kristillisessä perinteessä, vaikka se on epäraamatullinen.
Miten siis mies on vaimon pää raamatullisesti? Huolehtimalla siitä, että avioliitto pysyy koossa ja suhde vaimoon on läheinen. Että yhteistä aikaa on riittävästi eikä mies ainakaan ole esteenä suhteen läheisyydelle. Entä miksi mies on myös naisen - ei vain vaimon - pää? 1 Kor. 11:3 tarkoittaa alkusyytä, ensin syntynyttä (myös Jeesus on esikoinen, seurakunnan alkusyy). Pää syntyy ennen ruumista, mies luotiin ennen vaimoa, nainen on alkuisin miehestä. Paavali taisteli Korintossa levinnyttä harhaoppia vastaan, jossa väitettiin, että nainen oli ennen miestä.
Kiitos Arto taas hyvästä blogista! Pidän myös Ninan (Nina K.Hyttisen, jonka kirjoitus yllä) raamattuopetusta mielenkiintoisena. On hyvä että Raamatun tulkitseminen ei ole enää tiettyjen samaa mieltä ajattelevien kirkkoisien monopolisoimaa. Toki se sitä edelleen aika paljon on. Suomen ev.lut.kirkko edustaa mies-nais-kysymyksessä kristikunnan liberaalia päätä mutta sielläkin kaikki piispat (viimekätiset opilliset auktoriteetit) ovat edelleen miehiä. Kirkkovene kääntyy hitaasti. Kirkko luottaa perinteisiinsä. Onhan siinä jotain turvallista ettei mennä kaikkien tuulten mukana. Silti, kristityille on mielestäni annettu tehtäväksi kohdella muita samoin kuin itseä. Naisten vaatimus tasa-arvosta on vaatimus tulla kohdelluksi aikuisina ihmisinä - samoin kuin miehet. “Kirkkoveneen” historiallisten käytäntöjen ja perinteiden tulisi kääntyä tässä asiassa.
Vei pitkän aikaa että sääty-ja luokkayhteiskunnan ja kuninkaan yksinvallan Raamatulliset perusteet saatiin tulkittua uudelleen. Sukupuolikysymys vienee myös jonkin aikaa.
Teologisia väittelyitä ja kiistoja on toki aina ollut. Opillisista kysymyksistä huolehtineet (miehet) eivät ole aina suinkaan olleet yksimielisiä. Kirkon jakaantuminen pienempiin seurakuntiin ja kirkkokuntiin tapahtuu usein sovittamattomien opillisten erimielisyyksien kautta: ollaan eri mieltä sitä mitä Raamatussa oikeasti sanotaan ja opetetaan. Mutta naiskysymyksessä nämä kristikunnan opilliset väittelijät - kirkkoisät, piispat jne. - ovat olleet samoilla linjoilla: naisen kuuluu olla alamainen paitsi perheessä, myös sen ulkopuolella.
Keskeinen osa naisten alamaisuutta on ollut se, että naiset eivät ole saaneet olla osa opillista auktoriteettia käyttävää yhteisöä. Naiset eivät ole saaneet osallistua - ainakaan tasavertaisesti miesten rinnalla - silloin kun on keskusteltu ja riidelty koskien sitä, mitä Raamatussa “oikeasti” lukee ja mitä ei. Naisia ei ole ollut piispojen, paavien joukossa eikä myöskään vapaiden seurakuntien vanhemmistoissa. Tilanne lienee kuitenkin vähän muuttumassa.
Mtä merkitystä sillä sitten on saavatko naiset osallistua tasavertaisesti niihin hommiin mihin miehetkin - esim. määrittelemään oikeaa oppia ja sitä mikä on Jumalan tahto koskien kristillistä hyvää elämää? Voidaan kysyä osaavatko naiset tulkita Raamattua jotenkin paremmin ja täydellisemmin kuin miehet? Mitä uutta ja olennaista naiset tuovat opillisiin kiistoihin tai pohdintoihin? Eihän sinne pääse mukaan kaikki miehetkään, ainoastaan harvat.
Miksi kaikkien on tehtävä samoja töitä?
En usko että naisia motivoi halu tehdä kaikkia samoja töitä mitä miehetkin, kun he vaativat tulla kohdelluiksi tasavertaisina auktoriteetteina ja yhteisen vastuun kantajina sekä kotona, seurakunnassa että yhteiskunnassa. Yksinkertaisesti sanottuna: ihmisiä nyt yksinkertaisesti vaan harmittaa jos heitä ei kohdella aikuisina ihmisinä. Myös miehiä nähdäkseni harmittaa jos heitä ei kohdella johtajuuteen ja vastuunkantoon - tasavertaisesti muiden rinnalla - kykenevinä ihmisinä esm. sellaisten tekijöiden perusteella kuin etninen tausta, rotu jne.
Ihmisiä nähdäkseni ylipäätään harmittaa jos heidät suljetaan johtajuuden tai vastuullisten asemien ulkopuolelle sellaisten tekijöiden perusteella kuin sukupuoli, rotu yms. Emme me kaikki välttämättä halua olla piispoja tai paaveja, mutta me aikuiset ihmiset emme (yleensä) halua että meitä pidetään lähtökohtaisesti sopimattomina ko.tehtäviin esim. sukupuolemme, etnisen, rodullisen tai työväenluokkaisen taustamme perusteella (huom! näitä kaikkia poissulkemisia ja alamaisuussuhteita on myös perusteltu Raamatulla, ei ainoastaan naisten alamaisuutta)
Sitä paitsi järjestyksen ei tarvitse tietenkään kadota mihinkään vaikka ihmisten asema jossain järjestyksessä ei määriteltäisikään sukupuolen tai etnisen taustan perusteella. Suomessakin on edelleen presidentti vaikka hän onkin nainen! Kristillisissä kirkoissa maailmalla on myös naispiispoja - ja myös mustia piispoja - ja järjestys on kuitenkin säilynyt.
Arto sanoi blogissaan että hänen kokemuksensa mukaan läheisissä suhteissa, rakkaussuhteissa, ei tarvita valtasuhteita. Tämä tuntui oikealta. Tuntuisi hyvin kummalta suhtautua omaan aviomieheen lähtökohtaisesti kykenevämpänä kantamaan vastuuta perheestä - ja asettamaan perheen arvot ja periaatteet - kuin minä. Itse en ole kiinnostunut tällaisesta alaikäisen asemasta!
Sanon nyt vielä senkin että olen aina kokenut nimenomaan aikuiset miehet mielenkiintoisina. Aikuinen mies - ylipäätään aikuinen ihminen - ei tarvitse rinnalleen heikompaa, suojeltavaa, lapsenomaista olentoa - tunteakseen itsensä vahvaksi. Aikuinen mies on niin vahva ettei tasavertainen nainen pelästytä häntä. Tällaisen miehen egoa ei myöskään vaimon tarvitse hoivata sillä lailla että asettuu lapsenomaiseksi tyttöseksi hänen rinnalleen.
Perheessä päätöksen tehköön se, joka päätettävästä asiasta paremmin tietää. Niin yksinkertaista se on!
Teen UT:n eksegetiikasta gradua tuosta 1 Kor 11:3-16 - kohdasta ja ennen joulua kaivelin tarkemmin lähteitä liittyen noihin kreikan pää (kefale)- sanan merkityksiin. Minusta Nina on oikeassa tuossa mitä hän yllä kirjoittaa. Pää-sanan voi oikeutetusti nähdä merkitsevän lähdettä ja alkuperää. On myös aivan kiistatonta, että kreikankieliselle siitä ei missään nimessä tullut mieleen samoja assosiaatioita kuin meille liittyen johtajuuteen ja auktoriteettiin. Mielenkiintoista on, että Liddell-Scott-sanakirjassa, johon sanan merkitykset on koottu kaikesta antiikin kirjallisuudesta, ei mainitse kefale-sanalle mitään auktoriteettiin tai johtajuuteen liittyvää merkitystä! Tämä nimenomainen sanakirja on arvostetuin alallaan - nähdäkseni. Sen sijaan teologiset sanakirjat, kuten Gyllenberg, jota kreikan opiskelijat Suomessa käyttävät, toteaa että kefale tarkoittaa kuvainnollisessa merkityksessä seuraavia: päämies, valtias, herra! Hän on päätellyt merkityksen UT:sta - yhteyksistä joissa sitä käytetään, niin kuin teologiset sanakirjat tekevät laajemminkin. Mutta lukekaapa UT läpi niin, että laitatte pää-sanan sijaan metaforisessa merkityksessä lähde/alkuperä/yhteenliittäjä, ja vaihtoehtoisesti, päämies/valtias, ja verratkaa teologioita. Jeesuksesta puhutaan kyllä Herrana, mutta silloin kyseessä on erilainen konteksti! Monet evankelikaalisetkin teologit ja teologian tohtorit USA:ssa näkevät pää-sanan merkitsevän lähdettä ja alkuperää. Voin neuvoa kirjallisuuden lähteille, jos jotakuta kiinnostaa.