Blogi osa 7                                                                                        

Joukossa tyhmyys tiivistyy…

Tässä eräitä Kauneus ja Terveyslehdessä olleita mielenkiintoisia ajatuksia: Miehestä (pojasta) otetaan mittaa jo varhain. Tutkimukset kertovat, että poikien on tyttöjä vaikeampaa omaksua heille määrättyä sukupuoliroolia. (Alleviivaukset kirjoittajan)

Jutun tekijä ei ehkä tehnyt samaa havaintoa, kuin minä, mutta oleellista tuossa hienossa tutkimustuloksessa on se, että itse kunkin ollessamme poikia, meidän oli vaikea omaksua meille määrättyä sukupuoliroolia. Viittaan myös alussa kertomaani ”Millainen mies” kirjan kirjoittajan kokemukseen veristen polviensa kanssa. Miksi se on vaikeaa? mm. siksi, että se on määrätty.

Siis se ei ole samaa kuin ole oma itsesi. -  Jatkan lainausta: Se johtuu roolin jäykkyydestä ja kovuudesta. Miestä vaaditaan luopumaan paljosta ja viimeistään armeijassa hän oppii veren maku suussaan, mitä on oikea!? miehisyys. Silloin hän voi kuulua miehiseen eliittiin, joka arvostaa itsekuria vaikenemista ja yksinäistä vaellusta.

Mutta tätä ennen tämän identiteetin pohjana ei ole oikeastaan mitään muuta kuin ympäristöstä tehdyt havainnot sekä ehkä hyvinkin epäjohdonmukaiset kasvattajien ”ei iso mies tuolla lailla” yms. lausahdukset sekä TV:sta ja muualta omaksutut mallit. Kuulumme vaimoni Liisan kanssa Gideon järjestöön. Sehän on Raamattuja mm. koululaisille (yleensä peruskoulun 3-4 luokkalaisille) levittävä maailman laajuinen yhteisö. Olimme muutama vuosi sitten jakamassa näitä Uusi testamentti & Psalmit kirjoja. Ollessamme eräässä luokassa tarkkailin oppilaita, jotka yleisesti ottaen olivat yllättävän rauhallisia ja kuuntelivat meitä. Pulpetit olivat sijoitettu vastakkain, siten, että neljä oppilasta oli ikään kuin samassa ryhmässä, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Kiinnitin huomion seikkaan jota en ole ennen havainnut. Pojista heijastui eräänlainen levottomuus, he eivät oikein ”tienneet miten heidän pitäisi olla”. Mielestäni jo tässä iässä pojalle on (vanhempien asenteista riippuen) melkoisesti sisäistetty odotuksia ja vaatimuksia, millainen hänen tulisi olla, ollakseen iso mies. Ihaillen katselin tyttöjä. Heistä heijastui sen sijaan tietty levollisuus ja itsevarmuus. He tiesivät ketä ovat, heidän ei tarvitse samoin kuin pojat, tulla miksikään. He kuulivat mitä sanottiin. Tutkimme lasten kanssa joitakin kohtia kirjasta tietyiltä sivuilta. Kerroimme esim. jonkun kohdan löytyvän esim. sivulta L18, ei mennyt kuin hetki kun tytöt olivat kohdan löytäneet. Pojat sen sijaan ähelsivät huomattavan kauan ja joitakin piti auttaa etsimisessä.

Koska pojan itsetunto ei vielä kestä yksinäistä vaellusta ja pojat hakeutuvat yhteen. Yksi kaveri ei riitä, kuten tytöille usein riittää yksi hyvä ystävä. Pojat muodostavat jengejä.

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Tämä on ihmeellisen totta, vaikka luulisi tilanteen olevan päinvastoin, jos on useampi ”pää” niin seurauksen olettaisi olevan hyvä päätös, käyttäytyminen yms. Pojat luovat joukkoja (jengejä), joissa usein tämä tyhmyys tiivistyy. Hämmästyttävää on todella se, että jengi ei hyväksy yksilöitä. Paitsi johtajan. Tästä syystä harva poika uskaltaa olla yksilö. Porukan halveksimaa yksilöllisyyttä on jopa menestyminen koulussa, joka voi aiheuttaa nimittelyä esim. opettajan lellikiksi tai pahimmillaan väkivallan kohteeksi joutumisen. Yleensäkin nuorten väkivalta on poikien jengien aikaansaamaa. Tosin nykyisin näyttää myös syntyvän tyttöjen porukoita, joissa vaikuttaa samankaltaiset toimintamallit kuin pojilla, väkivalta mukaan lukien. Joukko on, varsinkin pojille, vielä kehittymättömän itsetunnon ilmentymä. Yksin, ei joku joukossa uhoava nuori pojankloppi, juurikaan ilmennä esim. väkivaltaisia piirteitä. Miksi juuri pojat? Olisiko syynä juuri se, että pojat vaistonvaraisesti tajuavat ristiriidan oman itsensä ja ns. miehisyyden välillä? Tätä kyselen? Ja että jengi antaa tämän kuvitellun miehisyyden tunteen. Syntyy ikään kuin kollektiivinen miehinen identiteetti. Jengin miehisyys omaksuu näköjään myös väkivallan sen ilmentymäksi. Muistan hyvin kun noin 10-14 vuoden ikäisenä kuljeksimme poikajoukolla iltaisin ”raitilla”. Vanhempani, jotka olivat kasvatuksessaan aika ”yksinkertaisia”, voimakkaasti korostivat, ettei pahaa saanut tehdä, ei ihmisille, eikä omaisuudelle, ei varsinkaan sellaiselle, joka ei ollut omaa .Näissä porukoissa, joissa ”kuleksimme” iltaisin oli myös ilkivallan tekemisen henkeä. Alkaen sähkö- ja puhelintolppien eristeiden ampumista ritsoilla rikki. Tosin mitään ns. oikeasti rikollista näissä teoissa ollut, mutta usein tunsin jonkun tilanteen kohdalla, että tuota en halua tehdä – se ei ole oikein. En kyllä uskaltanut sanoa sitä ääneen, mutta vetäydyin joukosta pois yms.

Miksi?

Miksi juuri pojat pitää kasvattaa jonkun mallisiksi? Avioerossa äidille jääneistä pojista ollaan kovasti huolissaan, mistä ne saa miehen mallin. Itse en olisi siitä huolissani. Olen tavannut monia avioerolapsia ja useimmat ovat kypsyneet hienoiksi ihmisiksi. Näyttäisi jopa siltä, että joskus tällaisen pojan identiteetti on vahvempi kuin ns. ydinperheessä kasvaneen. Yksi tällainen esimerkki löytyy hyvin läheltä itseäni. Vaimoni Liisan poika on käytännössä kasvanut hänen kanssaan ja mitään ns. traumaattisia isättömyyden piirteitä ei hänestä välity. Poika on ollut jo hyvin nuorena sosiaalinen ja helposti ystäviä löytävä. Pystyy olemaan niin nais- kuin miesporukoissakin. Eikä hänessä ole mitään ns. miehistä uhoa. - Niin, miksi juuri miehelle pitää olla malli? Eikö pojista tule miehiä (ihmisiä) sukupuolensa perusteella? Kysyn vaan?

Seuraava osa, viimeistään 24.8.-09 ”Sex vai gender?”

Mikkeli 16.8.-09

Arto Virén

Ps. Kuva syntymäsaareni Muuratsalon edustalta.