Ole kuin mies - mahdoton tehtävä

Initiaatiomenot -

(Latinaa. Riitti, jolla henkilö asetetaan uskonnollisesti tai yhteiskunnallisesti uuteen asemaan.

Esim. murrosikäiset otetaan yhteiskunnan aikuisjäseniksi)

Blogi osa 5

Edellisessä osassa kerrottu Roy McCloughry´n lapsuuden tilanne on hyvin kuvaava esimerkki siitä, mitä miehuus on ja ei ole. Miehuus ei siis ole pojan tulemista aikuiseksi, vaan se on saavutettava ja usein vaikeuksien kautta. Monissa kulttuureissa on poikien käytävä läpi ajanjakso, johon liittyy mitä ihmeellisimpiä asioita ja kokeita joihin heidän on osallistuttava, osoittaakseen olevansa miehiä. Tässä onnistumisesta ei ole suoranaisesti mitään takeita, eli nämä kokeet eivät ole ns. muodollisia, vain tiettyyn ikävaiheeseen liittyviä menoja. Epäonnistumisesta seurasi ympäristön syvä halveksunta. Näitä miehiä nimiteltiin sukupuoleen viittavilla pilkallisilla sanoilla kuten ”neiti”, ”eunukki”, ”akkamainen” yms. Olen tässä lainannut ajatuksia McCloughry´n kirjasta Millainen mies ja lainaan lisää esimerkkejä otsikon mukaisista initiaatiomenoista joissakin kulttuureissa.

Chuuksaarilla eteläisellä Tyynellämerellä miehet ovat kalastajia ja tarkkoja miehisyydestään. He saavuttavat ja säilyttävät miehisyytensä, jos lähtevät merelle pienessä puunrungosta koverretussa kanootissa harjoittamaan keihäskalastusta vesillä, joissa kuhisee haita. Miehet, jotka eivät lähde, juotuvat sekä miesten että naisten naurun ja pilkan kohteiksi ja heitä ivataan naismaisiksi ja lapsellisiksi…

Kreikkalaisen Kalymnoksen saaren miehet ovat sienensukeltajia ja sukeltavat syvään veteen ilman minkäänlaisia varusteita halvaantumisen uhalla, … todistaakseen miehuutensa halveksimalla kuolemaa. Jos joku varustautuu vaaraa vastaan, hän saa kuulla olevansa ”naismainen”.

Itä-Afrikassa masai-, rendille- ja jie-karjankasvattajakansoilla pojat viedään pois äidin luota ja heidät ympärileikataan. Jos poika äännähtää, räpyttää silmiään tai huutaa veitsen aiheuttamasta kivusta, ”hän saa elinikäisen häpeän eikä kelpaa mieheksi, ja koko hänen sukunsa joutuu häpeään rääpäleiden kasvattajana”. Naapurissa Etiopiassa amhara-heimon keskuudessa naskuliinisuutta merkitsevä sana on wand-natia ja sille on ominaista agressiivisuus, kestävyys ja toimintarohkeus… Osoittaakseen wand-atia nuoret miehet ottavat osaa ruoskimiskilpailuihin…

Kaikkien nuorukaisten täytyy osallistua osallistua veriseen rituaaliin, jonka seurauksena on piiskanruntelemia kasvoja, repeilleitä korvia, verta valuvia haavoja jne. Pienintäkin heikkouden merkkiä tervehditään ivahuudoin ja pilkaten. … Tämän lisäksi pojat vielä polttelevat käsivarsiaan hehkuvilla hiilillä. Näin julmalla tavalla amharapojat toteuttavat tiukkoja maskuliinisuusihanteita

Löytyy näitä menoja lähempääkin.

…englantilaiset sisäoppilaitokset olivat paikkoja, joissa järjestettiin yleisesti ”tulikokeita ja miehuuskokeita”, joihin sisältyi väkivaltaa ja raakuutta ja niitä pidettiin olennaisen tärkeinä. Pojat vietiin pois kotoa ja äidin luota jotta heistä tulisi miehiä. Tästä syntyi monenlaisia ongelmia pojille, jotka kaipasivat äitiä mutta eivät uskaltaneet näyttää sitä ja jotka oppivat pitämään ”ylähuulen tiukkana” antamatta huultensa vapista lapsellisesta itkusta.

Juutalaispoika täytettyään 13 vuotta saavuttaa bar mitsva-iän. Tätä voisi kai sanoa mieheksi tuloksi, hengellisessä mielessä. Bar mitsva tarkoittaa suomeksi ”käskyn poika”. Häneen suhtaudutaan kuin aikuiseen mieheen ja saa mm. synagogassa olla yhdessä miesten kanssa, kun naiset ovat omalla puolellaan. Myös pukeutumiseen tämän iän saavuttaminen vaikuttaa. Islaminuskoisilla on myös samantyyppisiä menoja.

Meillä Suomessa ja pohjoismaissa ei ole onneksi ollut näin hurjia menoja miehuuden saavuttamiseksi tai osoittamiseksi. Armeija on meillä ollut lähimpänä näitä em. rituaaleja. Miesten kouluksi sitä on kutsuttu vuosikymmeniä. Tosin se on nyt muuttunut ”yhteiskouluksi”. Vielä viisikymmenluvulla oli lyseoita, joka aina tarkoitti poikakoulua. Tosin tytöilläkin oli lyseoita, mutta niitä ei sanottu vain lyseoiksi, vaan tyttökouluiksi. Käsitykseni mukaan ainakin ennen toista maailmansotaa lyseoissa oli englantilaiskoulujen tapaisia menoja.

Nykyisin ei näitä miehuuskokeita ole, mutta edelleen näyttää siltä, että kun on syntynyt mieheksi, se ei riitä. Tämä on koko kirjoitteluni keskeinen motiivi. Mikkelissä, ja aikaisemmin keskustan ulkopuolella Anttolassa asuvana, havaitsin tienvarteen syntyneen ”X-on puiston”. Se on paikka, jossa ihmiset saavat maksua vastaan käydä todistamassa rohkeuttaan, - ellei suorastaan, - miehuuttaan. Vai mitä on sanottava esim. benjihypystä? Pelkästään miesten paikka se ei ole, kyllä joukossa on myös nuoria naisia.

Mitä sinulle, hyvä lukija, tulee mieleen näistä miehisyyden menoista. Merkittävää mielestäni näissä riiteissä on se, että niitä on toteutettu ja toteutetaan ilmeisesti edelleen ympäri maailmaa. Joidenkin kansojen keskuudessa hyvin samanlaisina, mutta jollakin tavoin lähes kaikkialla. Toinen seikka joka mietityttää on se, että niitä pidetään ja ko. kansan pojat ja miehet suostuvat niihin, tehneet niin jo ehkä vuosisatojen ajan. Kukaan, näin oletan, ei kyseenalaistanut niitä, kukaan ei rohjennut yrittää tulla aikuiseksi ilman näitä menoja. Vasta sivistyksen ja kristinuskon myötä ne ovat kadonneet, ainakin tällaiset fyysistä raakuutta edellyttävät. Tosin kuten yllä totean ne ovat muuttuneet vapaaehtoisiksi ja – maksullisiksi.

Toisenlaisia ”menoja”

Tässä kohtaa on kerrottava myös poikkeavasta kulttuurista. Lainaan jälleen Millainen mies teosta:

Tahitilaiset Ranskan Polynesiassa ja semangit Malesiassa suhtautuvat maskuliinisuuteen aivan toisella tavalla. Tahitissa esimerkiksi korostetaan rentoa käyttäytymistä. Naisilla tuntuu olevan valtaa yhtä paljon kuin miehilläkin. … Mikään työ ei ole varattu yksinomaan toiselle sukupuolelle. Miehet eivät pelkää toimia tavalla, jota länsimaiset ihmiset saattaisivat pitää naismaisena. He eivät metsästä eivätkä rasita itseään raskailla ponnistuksilla… Miehet jotka tekevät liian ankarasti työtä, saavat osakseen arvostelua muilta miehiltä…. Ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin miehen kunnia. Maskuliinisuudella ei itse asiassa ole tahitilaiselle miehille mitään merkitystä.

Hienoa, että on myös kulttuureita joissa tämä meidän tarkoittama miehuus on täysin vieras käsite. Mutta meillä muilla tämä ”mieheksi tuleminen” on jatkuvana varjona miesten elämässä. Miksi tämä erottautuminen ja asettaminen tähän asemaan on niin tärkeää. Piirre joka näissä riiteissä on keskeinen on se, että epäonnistuminen tai mahdollinen kieltäytyminen näissä ”miehuuskokeissa” aikaan saa leiman ja tuomion, jopa elinikäisen, naismaisesta rääpäleestä. No, mikä tässä myös on hyvin kyseenalaista? Nainen ja naismaisuus sekä siihen automaattisesti liitetyt ominaisuudet, kuten pelko, itku yms. tunteet on tehty kulttuurista riippuen, suorastaan halveksittaviksi. Ei pelkästään hylätyn arvosanan saaneet ihmisen alut, vaan naiset sinänsä ovat ala-arvoisempia ihmisiä. Ja miehuus on jotain suurempaa – ylvästä. En tunne kovin hyvin englantilasia poikakouluja, mutta joistakin romaaneista ja elokuvista saadun käsityksen perusteella, näistä kouluista valmistuneet pojat, jotka ovat varmasti päteviä alallaan, lisäksi heijastavat myös sukupuolensa ylemmyyttä. Niissä kulttuureissa, joissa edelleen ko. menoja harjoitetaan, naisen tasa-arvo on vielä kaukana tulevaisuudessa. Ja mikä pahinta näissä maissa, naiset itse ovat pitämässä kiinni näistä tavoista.

Me miehet elämme ehkä nyt historiamme suurinta muutoksen aikaa, ainakin pohjoismaissa ja osassa Eurooppaa. Historiamme, jopa tuhansien vuosien, aikana muotoutuneet miehisyyden ja miehisen vallan bunkkerit ovat murtuneet tai murtumassa yksi kerrallaan. Filosofi Esa Saarinen on pohtinut myös miehen roolia mm. perheen näkökulmasta tarkasteltuna. Hän todennut, että moni suomalainen mies elää ja toimii ikään kuin ns. tosimiehen ,- ”krokotiilinmet-sästäjän” asenteella ja ”taidoilla” varustettuna. Saarinen sanookin. että mies, joka on kodin ulkopuolella kuin krokotiilinmetsästäjä konsanaan, saattaa olla kotona täysi ”tumpelo”. Siis taidoton, suhteessa kodin ihmisiin, puolisoon ja lapsiin, sekä siellä tehtäviin töihin. ”Tarvitaanko krokotiilinmetsästäjiä” vai olisivatko jotkut muut taidot meille tämän ajan miehille tärkeämpiä, on kysymyksiä, joihin näiden jatkossa seuraavien pohdiskelujen avulla haen vastausta.

Jatkuu viimeistään 10.8.-09 “Ensin olemme tyttöjä!?”