Blogi osa 2
Eikö ”suomalainen mies” tarvitse elintilaa?
Edellisessä osassa oli muutama määritelmä meistä miehistä (myöhemmin näistä määrittelyistä lisää), joita lukiessa väistämättä tulee mieleen, ettei mies ole aivan täysivaltainen tai täysi-ikäinen ihminen. Niin paljon kaikenmoisia rajoituksia on. Ja, että näistä puhutaan aivan itsestään selvyyksinä. Siis, että näin on! Edellisessä osassa ollut lista on poimittu uutisankkuri Keijo Leppäsen haastattelusta – hänen kommentoitavakseen esitettyjä väitteitä. Minun mielestäni näitä ei olisi syytä kommentoida ollenkaan, vaan vaatia kysyjää selvittämään mitä hän tarkoittaa. Jos väitetään, että mies on ikuinen pikkupoika niin minä vaatisin selvitystä kuka on sellainen, hän itse vai kuka. Miksi - mihin väite perustuu? Tai, mies inhoaa vaateostoksia. Ai jaa, sinäkö inhoat sellaista? Vai ketä tarkoitat? On totta, että monet miehet eivät osaa pukeutua laisinkaan. Näyttää kun heidät olisi ns. ”seinästä reväisty”. Mutta ei se missään tapauksessa tarkoita sen johtuvan heidän syntymisestään mieheksi. He eivät ole omaksuneet (oppineet ) pukeutumiseen liittyviä tapoja. Itse arvostan hyvää pukeutumista. Sen lisäksi, että otan mielelläni vastaan vaatelahjoja, haluan aivan itse ostaa suuren osan niistä. Myöskin aika usein ostan vaimolleni vaatelahjoja. Ei siinä ole mitään hävettävää.
Me ”suomalaiset miehet” emme tarvitse kovin suurta reviiriä elintilaksemme, mikäli pitäydymme näissä inhottavissa malleissamme. Mieskeskustelussa vaihtoehtoja olla mies, on käsittämättömän vähän. Ja ne ovat kärjistettyjä toistensa vastakohtia, jollaisia kukaan ei todellisuudessa ole. Olemme joko machoja tai pehmoja, homoja tai heteroja, militaristeja tai kasvissyöjä pasifisteja. Inhottavuus näissä malleissa on juuri se, ettei muita malleja ole. Hannu Pöntinen runokirjassaan, Arpinen sydän on mm. kirjoittanut lyhyen, mutta ytimekkään tähän asiaan liittyvän runon: ”Mies: määritelty, pyöritelty. Pyörryksiin, sekaisin. Muiden toimesta, itseltään hukassa.” (alleviivaus kirjoittajan) Oletan että meille kaikille on selvää mitkä mallit ovat yleisesti arvostettuja.
”Mitä lie risupartoja”
On kaikille selvää minkälaisia miehiä he ovat. Mutta suomalainen mies, hän ei ainakaan sellainen ole. Meidät on määriltelty aivan toisenlaisin kriteerein ja ahdettu samalla koirankoppiin. Tuskin kenenkään tarvitsee kovin kauan miettiä mitä kertoa, kun pitäisi selvittää mitä tämä määritelmä (risuparta) pitää sisällään. Entä sitten ruotsalaiset, oletan, että esim. ”ruotsalainen mies” omaa huomattavasti väljemmän reviirin. Oman elämäni aikana me ”suomalaiset miehet” olemme hyvin inhottavasti suhtautuneet ruotsalaisiin miehiin, - onko ne edes miehiä!? – Mitä lie hinttejä. Miehekkyys – sellaisena kun olemme sen historiassamme määritelleet, on juuri suomalaiselle miehelle ominaista. Sota – ennen kaikkea talvisota, jo itsessään nostaa meidät ruotsalaisen miehen yläpuolelle, kuten myös venäläisen. Tuttu sota-ajan lainaus sen elävästi kertoo. Suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää. Tässä on melkoinen näkökulma, joka myös on esim. talvisodan ja jatkosodan ratkaisutaistelujen (Tali – Ihantala) vahvistama tosiasia. Tuntemattomassa sotilaassa alik. Lahtinen totesi kyllä kyseisen mielipiteen kuultuaan: …entäs sitten kun tulee se yhrestoista…” Jälleenrakennus ja sisu, nämä on myös käsitteitä, joihin liittyvää valtavaa sisältöä naapurin miehet eivät ole joutuneet samalla tavoin kuin meillä – ehkä koskaan kokemaan. Ruotsalaiset ovat aina saaneet syödä ”pehmeää ranskanpullaa”. Ei sillä tavoin miehiä kasvateta ja sodassa pärjätä. Se, että ruotsalaiset pärjäävät suomea paremmin monessa urheilulajissa, ei mahdu raivoisan penkkiurheilijan päähän. Uskonkin, että ruotsalaisen miehen elämänpiiri on huomattavasti laajempi kuin meillä. Tosin muutosta parempaan suuntaan meilläkin tapahtuu koko ajan, mutta poikkeamat ja roolin vaihdot ovat harvinaisia. Ei ole mahdollista, että valtiojohtomme olisi ”risupartoja”,(lukijana varmaan ymmärrät kärjistykseni) - ei ole mahdollista, että isänmaallinen paperitehtaan johtaja-patruuna yhtäkkiä heittäytyisi kasvissyöjäksi ja rauhanaatteen kannattajaksi. Joskus joku tekee näin, mutta jollei häntä hulluksi leimata niin ainakin vähän omituiseksi. Jatkuu viimeistään 20.7.-09.
Mikkeli 13.7.2009
Arto Virén